Autokorjaamoalalle kuria pistokokeilla

Autokorjaamot ovat perinteisesti olleet kuluttajanvalituslautakuntaa eniten työllistävä toimiala. Nyt alalle haetaan kuria tarkastusjärjestelmällä, jossa autokorjaamon toimintaa voidaan katsastaa satunnaisen ulkopuolisen tarkastajan pistokokeilla.

Suomen ensimmäinen Tarkastettu Autokorjaamo -tunnus annettiin tänään Turussa.

Tarkastusten takana on kourallinen yhdistyksiä ja Kuluttajavirasto. Järjestelmän piiriin kuuluvien korjaamoiden on noudatettava tiukkoja ehtoja, esimerkiksi annettava hinta-arvio aina etukäteen.

Autokorjaamolta tarkastusjärjestelmään sitoutuminen vaatii paljon, eikä se aina ole aivan helppoa.

- Heikkous on se, että joskus joudutaan tekemään varsin mittaviakin työsuorituksia, ennenkuin pystytään antamaan lopullinen tarkka hinta-arvio. Tällaisissa tilanteissa asiakas on jonkin verran autokorjaamon armoilla, kertoo yrittäjä Pekka Kaarilahti Autosähkö Kaarilahdesta.

Laatuluokituksesta haetaan ennenkaikkea luottamuksen lähdettä. Ruotsissa pistokoejärjestelmään on sitoutunut yli tuhat korjaamoa ja joka viides kuluttaja käyttää ainoastaan merkin saanutta korjaamoa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.