Autolautta Viking Amorellalla pieni tulipalo

Matkustajat evakuoitiin hetkeksi myöhään illalla Viking Amorellalla tulipalon vuoksi.

Viking Amorella selvisi tulipalosta

Autolautta Viking Amorellan matkustajat jouduttiin evakuoimaan autokannella syttyneen tulipalon vuoksi illalla. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa.

Auton syttyminen autokannella havaittiin kello 22.15, kun laiva oli Tukholman saaristossa matkalla kohti Turkua. Laivan oma henkilöstö sammutti alkavan tulipalon, eikä palo päässyt leviämään. Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.

Laivan matkustajat evakuoitiin varotoimenpiteenä aluksen kannelle, mutta he pääsivät pian palaamaan takaisin sisätiloihin. Laivalla oli yli tuhat matkustajaa ja noin 160 miehistön jäsentä.

Tulipalo ei vaikuta Viking Amorellan tämän päivän aikatauluihin.

Henkilökunnalle kiitosta

Autolautta m/s Amorellan henkilöstö toimi oikein illan tulipalossa. Näin kiittelee meriturvallisuustoimintojen toimistopäällikkö Esa Saari Merenkulkulaitokselta.

-Sammutus toimi hyvin, ja kapteenin päätös evakuoida matkustajat kannelle oli asiallinen toimenpide, Saari sanoo.

-Palon alku saatiin pidettyä aisoissa sprinkleriveden avulla. Autokannella oli paljon autoja, joten onnettomuudesta olisi voinut koitua isot vahingot. Laivan palokunta viimeisteli sammutuksen.

Merenkulkulaitoksen tarkastaja nousi yöllä laivaan Ahvenanmaalla tutkimaan aluksen. Saaren mukaan laiva kärsi pieniä vahinkoja. Amorella toimittaa Merenkulkulaitokselle vielä kirjallisen selvityksen tapahtumasta. Saari ei usko, että Amorellalle tulee onnettomuudesta ikäviä seurauksia.

-Vanhahko auto oli syttynyt itsestään tuleen, ja laivan henkilöstö toimi hyvin, Saari tiivistää.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 20.05.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.