"Auttajat voimattomia hajoavan valtion äärellä"

Haiti on läntisen pallonpuoliskon ja samalla koko maailman köyhimpiä valtioita. MTV3:n Uutiset tavoitti Latinalaisen Amerikan asiantuntija Kent Wilskan Costa Ricasta. Wilska on työskennellyt Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen Kepan ja Ulkoministeriön palveluksessa kehitysyhteistyöprojekteissa Haitissa.

Wilskan mukaan Haitin pääkaupunki Port-au-Princen liepeille iskenyt maanjäristys on lamaannuttanut Haitin jo valmiiksi erittäin puutteellisen infrastruktuurin.

- Haiti on eräänlainen hajonnut valtio, jossa julkinen valta huolehtii hyvin pienestä määrästä asioita. Rakenteet ovat puutteelliset normaalioloissakin ja nyt järistys on lamaannuttanut koko valtiojohdon ja palvelut entisestään. Kaupunki on normaalistikin vaikeakulkuinen ja kulkeminen tulee nyt olemaan todella haasteellista.

Wilska uskoo maan turvallisuustilanteen huononevan lähipäivinä.

- Pääkaupungissa on erilaisia aseistautuneita jengejä ja huumekauppiaita. Ja kun ensimmäisestä shokista toivutaan, ihmisten on pakko lähteä etsimään ruokaa ja juomaa. Yleinen turvattomuus tulee lisääntymään. Armeijaa ei ole ja poliisi on heikko ja nyt lamaantunut. myös YK:n joukot kärsivät tässä järistyksessä. Luulen, että tarvitaan ulkomaisia joukkoja rauhoittamaan tilannetta.

Asiantuntijan mukaan maan jälleenrakennus tulee kestämään vuosikaudet ja olemaan vähintään yhtä haastavaa kuin nyt alkanut avustusoperaatio.

- Kansainvälinen yhteisö ei ole viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kyennyt ratkaisemaan Haitin ongelmia. Niitä jaksetaan hoitaa jonkun hurrikaanin tai vallankumouksen jälkeen pari vuotta, mutta sitten Haiti aina unohtuu kunnes tulee uusi kriisi. Olemme olleet hyvin voimattomia tällaisen hajoavan valtion äärellä, Wilska toteaa.

(MTV3)

Puhelinhaastattelussa tutkija Kent Wilsta (Huomenta Suomi 15.1.2010)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.