Ay-tuki suututtaa porvaripuolueita

Vasemmistopuolueiden ay-liikkeltä saamat pimeät tukieurot nostattivat kiistan tänään eduskunnan kyselytunnilla. Pääministeri Matti Vanhanen ihmetteli maksetun tuen suuruutta, ja vaati että tukilähteet ja rahamäärät on jatkossa kerrottava avoimesti.

Pääministerin mukaan ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen ei kuitenkaan aiota puuttua. Alkuviikosta kävi ilmi, että esimerkiksi SDP on saanut ammattiliitoilta tukea satojatuhansia euroja vuodessa...

Rähinä alkoi, kun Kristillisten Toimi Kankaanniemi ihmetteli, onko ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus kohdallaan jos rahat menevät vasemmistopuolueiden tileille.

Mutta varsinaiseen vauhtiin päästiin, kun kokoomus alkoi irvailla SDP:n ja SAK:n napanuorasta joka ei tunnu katkeavan millään.

- Silloin SDP sanoi että SAK ehkä tukee vähän antamalla käyttöön kaksi vanhaa ruostunutta ja vähän vuotavaakin soppatykkiä. Sen lisäksi kaksi eläkkeellä olevaa veturinkuljettajaa on kuulemma nähty jakelemassa vaaliesitteitä. Ja ehkä ostettu pari lippua 290 euroa maksavaan vaaliseminaariin, nyt totuus on käynyt ilmi, puhutaan sadoista tuhansista euroista vuodessa, jyrisi kansanedustaja Ben Zyskowicz.

Demareiden penkeissä pysyttiin pitkään hiljaa, kunnes puheenjohtaja Jutta Urpilainen kokosi itsensä.

- olen tottunut siihen että käytetään kohtuullisen räväkkää kieltä mutta olen tottunut myös siihen että täällä pysytään asiallisuudessa ja minusta tuo teidän puheenvuoronne ei ihan sellainen ollut. Se mitä tulee SDP:n rahoitukseen, SDP on noudattanut omassa rahoituksessaan kaikkia yhteisiä pelisääntöjä, myös lakia.

Pääministeri rauhoitteli aluksi, että asia on hoidossa Lauri Tarastin vaalirahoitusta selvittävän toimikunnan käsissä.

Vanhanenkin päätyi kuitenkin moittimaan demareita siitä, ettei 400 000 euron kokoisia tukipotteja pitäisi salailla.

- jos tämmöstä pysyvää tukea joka neljässä vuodessa jo näiden summien osalla on se on yli 1,5 miljoonaa euroa, niin tässä puhutaan aivan toisen mittakaavan tuista kuin esimekriksi viime kevään keskusteluissa oli.

Pääministeri Vanhanen vakuutti kuitenkin, ettei hallitus aio puuttua ay-liikkeen jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen.

Katso Päivi Anttikosken juttu (Kymmenen uutiset 23.4.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.