Barroso: Suomen EU-linja yhteistyöhaluinen ja luotettava

EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson mukaan Suomen EU-politiikan linja on "yhteistyöhaluinen ja luotettava".

Barroson mukaan Suomen EU-linjassa ei ole tapahtunut muutosta kevään vaalien jälkeen, vaan pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on jatkanut edeltäjiensä viitoittamalla Eurooppa-myönteisellä linjalla.

Katainen tapasi Barroson tänään Brysselissä.

Barroson mukaan tiukka linja Kreikan vakuuskysymyksessä sekä Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyydessä ei ole tehnyt Suomesta EU-häirikköä.

–Jäsenmaiden täytyy puolustaa kansallisia etujaan, ja joskus niillä on erilaisia näkemyksiä. Olennaista on, että etuja puolustetaan yhteistyöhaluisella ja luotettavalla tavalla. Suomi on toiminut juuri näin, Barroso sanoi Kataisen kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Barroso arvioi, että Suomen ja muiden euromaiden Kreikan vakuuskysymyksessä maanantaina saavuttama ratkaisu on "merkittävä askel eteenpäin".

Barroson mukaan muu Eurooppa voi ottaa Suomesta mallia siinä, miten maa voi nousta vakavasta lamasta panostamalla koulutukseen ja innovaatioihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.