TV-Opas

Biohakkeri tietää itsestään kaiken

Ihminen on aina ollut kiinnostunut itsestään.

Henkilövaaka on ollut vakiovaruste melkein joka kodissa jo vuosikymmeniä, ja siitä itsensä mittaaminen ja monitoroiminen on laajentunut moneen suuntaan.

Lääketieteen saralla kotikäyttöön kehitettiin verenpainemittarit. Huippu-urheilijat alkoivat käyttää sykemittareita, ja pian ne levisivät jokamiesluokan urheilijoiden ranteisiin.

Nykyiset sykemittarit ovat jo melkoisia rannetietokoneita. Ne paitsi mittaavat kulloisenkin sykkeen myös analysoivat sykevaihteluiden antamaa tietoa ja esittävät kaiken numeroina ja käyrinä. Sykemittarissa voi olla myös sähköinen kompassi ja gps matkan ja nopeuden mittaamiseen.

Mittaamisessa ja monitoroinnissa on kyse hyvinvoinnista. Helsinkiläinen Christina Forsgård tarkkailee liikkumistaan ja untaan.

- Mitä mittaa, sitä pyrkii parantamaan, tiivistää Forsgård.

Hän on huomannut, että liian vähäinen liikunta heikentää unen laatua.

- Jos illan suussa huomaan liikkuneeni kovin vähän, ehdin vielä kävelylle ja voin siten parantaa seuraavan yön unta, kertoo Forsgård mittaritiedon soveltamisesta.

Keskiössä uni

Hyvinvoinnin yhteydessä on pitkään korostettu liikunnan ja ruokavalion merkitystä. Viime aikoina niiden rinnalle on noussut myös uni. Mielenkiinto unta kohtaan on niin suurta, että unen monitorointiin erikoistunut kasvuyritys onnistui hiomaan tuotteensa myyntikuntoon yhteisörahoituksella.

- Uni, palautuminen, työssä jaksaminen ja stressinhallinta ovat nyt suuren mielenkiinnon kohteena, kertoo toimitusjohtaja Lasse Leppäkorpi Bedditistä.

Yrityksen kehittelemä laite monitoroi paitsi unta myös nukkumisympäristöä. Petauspatjaan kiinnitettävä anturi kerää tiedon, jota voi tutkia vaikka älypuhelinsovelluksella.

- Aamulla voi tarkistaa esimerkiksi onko nukkunut levollisesti vai liikehtinyt paljon. Se kerää tietoa hengityksestä ja sydämen sykkeestä sekä nukkumisympäristöstä, kertoo Lasse Leppäkorpi.

Mittaamista riittää

Nykyteknologian avulla ihmisestä voidaan kerätä kotikonstein melkein mitä tietoa tahansa.

- Mielikuvitus on ainoa rajoitus, sanoo Bedditin Leppäkorpi.

Tavanomaisen sykemittarin rinnalle on jo tulossa uutta. Seuraavaksi mitataan reisien lihasaktiivisuutta laitteella, jonka anturi on integroitu juoksushortseihin. Tämäkin on pienen yrityksen suunnittelema tuote, josta toistaiseksi on olemassa koeversioita. Mittaria kehitellään edelleen ja yhteistyökumppanin kanssa.

- Näin saadaan tietoa lihasten toiminnasta. Tekeekö etu- vai takareisi enemmän töitä, vai jakautuuko aktiivisuus tasaisesti, kertoo Suunnon Innovation Architect Kimmo Pernu.

Aktiivisimmat liikkujat voivat tietoa hyödyntää, mutta sillä voi olla myös käyttöä fysioterapian kohdentamisessa. Kimmo Pernu arvioi, että tulevaisuudessa erillisten mittarien ja laitteiden määrä laskee kun muut varusteet hoitavat samalla myös mittaamisen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.