Brasilian traagisen ampumisen uhrit olivat lääkäripariskunta ja hoitaja

Brasiliassa ammutut kolme suomalaista olivat kaikki terveydenhuollon ammattilaisia. Paikallisen viranomaisen mukaan kaksi ammutuista – mies ja nainen – olivat aviopari ja kolmas nainen oli heidän ystävänsä.

MTV3:n saamien tietojen mukaan surmattu mies oli 71-vuotias ja toimi Suomessa kirurgian erikoislääkärinä. Hän oli syntynyt vuonna 1940. Hänen puolisonsa puolestaan toimi Valviran tietojen mukaan naistentautien ja synnytysten erikoislääkärinä. Hän oli syntynyt vuonna 1943.

Eläkkeellä olevan pariskunnan ystävätär oli ammatiltaan apuhoitaja. Hän oli syntynyt vuonna 1951.

Ylen uutisten mukaan surmatut olivat kotoisin Itä-Suomesta.

Talon omistajan nimi näkyi selvästi Brasilian television lähetyksessä, jossa kuvattiin lähietäisyydeltä talon seinässä olevaa omistajan nimikylttiä.

Uhrit surmattiin paikallisten televisiotietojen mukaan ampumalla useita kertoja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.