Brax valmis luopumaan lautamiehistä

Oikeusministeri Tuija Brax Brax sanoo, että säästyvät varat voitaisiin käyttää tuomarien irtisanomisten estämiseen ja uusien palkkaamiseen käräjäoikeuksiin.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) haluaa luopua lautamiehistä muissa kuin merkittävissä rikosjutuissa. Luonteva ajankohta voisivat olla seuraavat kunnallisvaalit, sillä lautamiehet nimetään aina vaalien jälkeen.

- Tästä vapautuvat rahat käytettäisiin siihen, että tuomareita ei irtisanottaisi ja ruuhkaisimmissa käräjäoikeuksissa heitä palkattaisiin jopa lisää, Brax sanoo.

Oikeusministeriön suunnitelmissa on vähentää käräjäoikeuksia puoleen nykyisestä kuudestakymmenestä. Braxin mukaan käräjäoikeuksien pitäisi olla niin vahvoja, ettei niiden päätöksistä tarvitsisi valittaa automaattisesti hovioikeuksiin.

Braxin mukaan isommissa käräjäoikeuksissa tuomareilla olisi myös varaa erikoistua tiettyihin juttuihin, jolloin kansalaisen oikeusturva toteutuisi myös vaativissa oikeuskäsittelyissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.