Brittiministeri Suomessa: "EU:ssa tulee matkustaa vapaasti töihin, mutta ei nostamaan etuuksia"

Britannia haluaa olla osa uudistettua Euroopan unionia, sanoo Suomessa vieraileva Britannian valtiovarainministeri George Osborne.

Osborne on keskustellut Helsingissä valtiovarainministeri Alexander Stubbin ja ulkoministeri Timo Soinin kanssa.

Suomen-vierailu on osa pidempää kierrosta, jonka aikana brittiministeri ajaa uudistusta EU:n johtamiseen. Maa äänestää EU-jäsenyydestään näillä näkymin vuonna 2017.

– Haluan suositella briteille, että me pysymme uudistetussa Euroopan unionissa, mutta se vaatii muutoksia, muutoksia, jotka hyödyttävät koko EU:ta, Osborne sanoi toimittajille Helsingissä.

Osborne vieraili Suurlähettiläspäivillä sekä tutustui suomalaiseen hammasteknologiayritys Planmecaan.

Euroopan unioni ei brittiministerin mukaan toimi tarpeeksi hyvin, vaan unionista pitää tehdä kilpailukykyisempi. Sen pitää hänen mukaansa hyödyttää myös maita, jotka eivät ole eurossa.

– Haluamme EU:n, jossa ihmiset saavat matkustaa vapaasti töihin, mutta eivät nostamaan etuuksia.

Stubbin mukaan Britannian pitäminen keskeisenä unionin jäsenenä on yksi lähivuosien isoimmista kysymyksistä. Suomi voi hänen mukaansa tukea Britannian toiveita kilpailukyvyn parantamisesta ja talouden uudistamisesta, mutta kannat myös eroavat.

– Maahanmuutto ja siihen liittyvä sosiaaliturva on toinen kysymys. Se on vuosikymmenen iso kysymys, ei pelkästään Britannialle vaan koko EU:lle, Stubb sanoi. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.