Brunilasta Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja

Metsäteollisuus ry:n nykyinen toimitusjohtaja Timo Poranen jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa.

Valtionvarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Anne Brunila on valittu Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajaksi vuoden 2006 alusta alkaen.

Nykyinen toimitusjohtaja Timo Poranen jää eläkkeelle sopimuksensa mukaisesti vuoden 2005 lopussa.

48-vuotias Brunila on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori. Hän on toiminut valtionvarainministeriössä vuodesta 2002.

Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Euroopan komissiossa ja Suomen Pankissa talouden ja rahoituksen johtotehtävissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.