Bubi on maailman rohkein huuhkaja

Asiantuntijoiden mukaan Olympiastadionin huuhkajan käytöstä selittää vain tavaton rohkeus. Bubi-linnun urheutta testaa jälleen maanantaina Genesis-yhtyeen konsertti.

Olympiastadionilla päivystävä kaupunkihuuhkaja Bubi on maailman rohkeimpia yksilöitä lajissaan. Huuhkaja-asiantuntijan mukaan sen käytöstä jalkapallon Suomi-Belgia-maaottelussa selittää vain täysi välinpitämättömyys ihmistä kohtaan.

- Aluksi ajattelin, että Bubi oli hämmentynyt ja huolestunut poikasistaan, mutta olin väärässä. Kun pesää ei löytynyt, sanoisin, että se on kerta kaikkiaan hurjan rohkea. Varmasti yksi rohkeimpia yksilöitä, joita toistaiseksi tunnetaan missään maassa, kaupunkihuuhkajatyöryhmän puheenjohtaja Raimo Seppänen sanoo.

Stadionin työntekijät ovat veikkailleet Bubia urokseksi, koska sen ei ole nähty kuljettavan ruokaa mihinkään, eikä lähistöltä ole löytynyt pesää.

- Uskon, että se on uros ja lisäksi poikamies. Eikä se ole lajitoverinsa Lipponen, koska Lipposella on paljon möreämpi ääni. Bubi on baritoni, sanoo stadionin vahtimestari Marko Helistö.

Lipponen on Töölössä Apollonkadun suunnalla, vain reilun kilometrin päässä stadionilta, usein nähty kaupunkihuuhkaja.

Huuhkaja-asiantuntija ei ole yhtä varma Bubin sukupuolesta.

- Täysikasvuinen se on, mutta sukupuolesta en tiedä. Se voi olla pesivä koiras, joka kantaa öisin ruokaa pesälle, tai sitten se voi olla pesimätön naaras. Sukupuolen voi määritellä oikeastaan vain koon perusteella, ja se on vaikeaa, Seppänen sanoo.

Vaarallinen ihmiselle vain pesällä

Kaupunkihuuhkajista tiedetään vielä varsin vähän, koska ilmiö on alkanut yleistyä vasta 2000-luvulla. Esimerkiksi Helsingistä on löydetty vasta kaksi pesää, vaikka pesiviä pareja lienee neljästä seitsemään.

- Toinen pesä on sotilassaarella ja toinen Itä-Helsingissä. Molemmat pesät sijaitsevat tavallisilla luonnonpaikoilla eli kalliojyrkänteillä. Linnut ovat kuitenkin niin urbaaneja, että pesä voi olla yhtä hyvin talon katolla, Seppänen kertoo.

Seppäsen mukaan huuhkajat eivät rohkeudestaan huolimatta tavallisesti ole vaarallisia ihmisille.

Bubi saattaa asua talon katolla

- Pesällä on syytä olla varovainen, eikä poikasta kannata mennä silittelemään. Silloin huuhkaja saattaa käydä päälle. Yksilöiden välillä on eroja, jotkut saattavat olla tosi aggressiivisia.

Pöllöillä on mestarillisen hyvä kuulo. Ne kuulevat esimerkiksi jyrsijän liikkeet lumihangen läpi. Onko esimerkiksi maanantaisen Genesiksen konsertin melu Bubille liikaa?

- Se on iso kysymysmerkki. Veikkaan, että se istuu stadionilla taas maanantaina. Konserteissa on kuitenkin niin korkea melutaso, että luulen sen häipyvän sitten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.