Budjetin menokehyksestä sopu

Valtion ensi vuoden budjetin menokehyksen loppusummaksi on päätetty 35,8 miljardia euroa.

Hallitus on päässyt illlalla sopuun ensi vuoden budjetin menokehyksestä. Kehysneuvotteluissa loppusummaksi hyväksyttiin 35,6 miljardia euroa.

Neuvottelut olivat tällä kertaa odotettua vaikeammat. Hallituksen piti saada neuvottelut valmiiksi puolenpäivän maissa, mutta neuvottelut keskeytettiin aamupäivällä.

Hallitus sai konkreettisia tuloksia aikaan jo aamupäivän neuvotteluissa, kun saavutettiin yksimielisyys työnantajan sosiaaliturvamaksun poistokokeilusta. Kokeilu on kolmivuotinen, ja se alkaa useissa Pohjois-Suomen kunnissa ja eräissä saaristokunnissa. Kokeilu koskee vain yrityksiä. Kunnat ja seurakunnat jäävät sen ulkopuolelle.

Illan neuvotteluissa päätettiin yleisen sairausvakuutusmaksun korotuksesta. Sairausvakuutusmaksua on tarkoitus korottaa 0,4 prosenttiyksiköllä. Eläkeläisten sairausvakuutusmaksua alennetaan vastaavasti. Vastedes palkansaajat ja eläkeläiset maksavat samaa maksua.

Kehysneuvotteluissa päätettiin lisäksi korottaa kuntien valtionapuja 1,6 prosentin lakisäteisen indeksikorotuksen verran. Asunnottomuutta torjutaan 10 miljoonan euron avustuksilla raha-automaattivaroista. Myös kehitysyhteistyörahoista saatiin ratkaisu. Ensi vuonna kehitysyhteistyöhön on määrä varata 0,348 prosenttia bruttokansantuotteesta. Nyt osuus on 0,34 prosenttia.

Lapsiperheiden tuki ja työllisyysmäärärahojen kohtalo jäivät sen sijaan budjettiriiheen.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 13.03.2002).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.