Mainos

Budjettiriihestä ei odoteta isoja kiistoja

Tänä vuonna on viime vaiheen budjettineuvotteluihin jäänyt poikkeuksellisen vähän kiistanalaisia asioita. Huomenna alkavasta Budjettiriihestä odotettankin melko sopuisaa.

Budjettiriihi alkaa huomenna.

Veronalennusten määrästä hallituspuolueet ovat samoilla linjoilla, mutta vasemmisto ja vihreät tavoittelevat vielä jonkinlaista painotusta pieni- ja keskituloisten hyväksi. Pääministeri Paavo Lipponen hillitsi äskettäin turhan suuria odotuksia puhumalla vain "hienosäädön" tekemisestä budjettiriihessä. Vihreiltä on tulossa myös esitys energiaverojen korottamisesta yhteensä noin 400 miljoonalla markalla vuodessa.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on puolestaan asettanut tuloveron alennusten ehdoksi sen, että hallitus sopii myös joistakin työvoiman saantia edistävistä toimista. Niinistö on puhunut muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta, mutta asia on kohdannut niin kovaa vastustusta, että se tuskin toteutuu ainakaan tässä budjetissa. Niinistön on arveltu tuovan budjettiriiheen myös esityksen osa-aikaeläkkeen tarkistamisesta. Tiukennus ei tiettävästi kohdistuisi eläkkeen ikärajaan, vaan sen määrään.

Epävarmuus tuposta häiritsee


Budjettineuvotteluja häiritsee hieman epätietoisuus siitä, saadaanko suurten veronalennusten jatkoksi keskitetty monivuotinen tuloratkaisu. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen toivoi keskiviikkona, että tulosovun tiellä oleva kiista työsopimuslaista ratkaistaisiin jo budjettiriihen yhteydessä. Lisää terveisiä on tulossa torstaiaamuna, kun hallituksen keskeiset ministerit tapaavat etujärjestöjohtajia talousneuvoston kokouksessa.

Budjettiriihessä jatkuvat myös keskustelut siitä, korvataanko kunnille verotulojen menetykset, joita muun muassa tulonhankkimisvähennyksen korottaminen niille aiheuttaa. Valtiovarainministeriö on haluton korvauksiin, koska kuntien talous on kohentunut merkittävästi muutenkin. Samasta syystä kuntien harkinnanvaraisia avustuksia halutaan leikata tämänvuotisesta.

Korotus eläkkeisiin ?

Kansaneläkkeisiin vuonna 2002 tulossa ollut 50 markan tasokorotus aikaistetaan ensi vuodelle. Niinistö antaisi

Eläkekorotuksia aikaistetaan.

korotuksen lokakuussa, mutta hallituksessa on laajalti halua aikaistaa sitä vuoden alkuun. Avoinna on edelleen myös se, miten hammashuollon sairausvakuutuskorvausten ulottaminen uusiin ikäluokkiin toteutetaan ja mistä rahat otetaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt, että etuuksien piiriin tulisivat seuraavaksi vuonna 1942 ja sen jälkeen syntyneet. Hallitusohjelman mukaan uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti, mutta eräät kavahtavat sitä, että rahat otettaisiin korottamalla muiden etuuksien omavastuita.

Budjettiriihessä ratkaistaneen se, miten kotitalouksien työllistämistukea jatketaan. Eniten kannatusta on saanut ns. verovähennysmallin ulottaminen koko maahan. Vasemmiston piirissä verovähennys halutaan siirtää tehtäväksi kunnallisverotuksessa. Jokavuotisia kiista-asioita on kehitysyhteistyörahojen määrä.

Ympäristöministeri Satu Hassi vaatii lisäystä ja vetoaa hallitusneuvotteluissa sovittuun linjaan. Neuvoteltavien asioiden listalla ovat lisäksi muun muassa esiopetuksen koulukuljetusten korvaaminen, lasten ja nuorten psykiatrinen hoito, poliisin määrärahat ja puolustusvoimien hankinnat.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.