Budjettiriihi jatkuu energia-asioilla

Hallitus jatkaa tänään budjettiriihessään valtion ensi vuoden talousarvion käsittelyä.

Tänään on tarkoitus pohtia muun muassa sitä, miten öljy korvattaisiin kotitalouksien polttoaineena. Ajatuksena on ollut laajentaa suosittua kotitalousvähennystä niin, että sitä voisi käyttää myös kotitalouksien energiatehokkuutta parantaviin kohteisiin.

Tänään hallituksen on myös tarkoitus päättää ensi vuoden uusista liikennehankkeista.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.