Budjettisopu myös sosiaalikiistoista

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien neuvottelut valtion ensi vuoden budjetin kiista-asioista ovat tänään edenneet.

Illalla syntyi sopu muutamista työttömyysturvaan ja lääkekulujen omavastuurajoihin liittyvistä asioista. Ratkaisu tuo eräitä parannuksia työttömille ja estää yhdeltä osin lääkekulujen omavastuun korotuksen. Budjetin kokonaisuuden kannalta kiista-asiat eivät olleet erityisen suuria eivätkä myöskään hallituksen esityksiin nyt tulossa olevat muutokset.

Vanhempiensa luona asuva työmarkkinatuen saaja ei vastaisuudessa välttämättä menetä enää osaa tuestaan, kun tällä hetkellä tuki maksetaan vain 60-prosenttisena. Jatkossa tuen suuruus on tällaisissa tapauksissa 50-100 prosenttia vanhempien tuloista riippuen. Työmarkkinatuki maksetaan täysimääräisenä, jos hakija kykenee osoittamaan, etteivät vanhemmat tue häntä taloudellisesti.

Budjettineuvotteluissa sovittiin myös ratkaisusta, joka estää sen, että ns. sovitellun työttömyyspäivärahan maksaminen katkeaisi ensi keväänä sitä enimmäisajan saaneilta. Päivärahakäytäntöä jatketaan ensi syyskuuhun. Ratkaisulla pyrittiin estämään väliinputoamiset siinä tilanteessa, että sovitellun päivärahan käyttöä päätetään myöhemmin jatkaa. Tuloneuvotteluissa sovittiin, että asia selvitetään toukokuun loppuun mennessä.

Yksi muutos koskee yhdistelmätuella työllistettyjä ja työssäoloehdon karttumista tällaisen työsuhteen aikana. Asialla on vaikutusta henkilön oikeuteen saada työttömäksi jouduttuaan työttömyysturvaa.

Neuvotteluissa kinattiin pitkään lääkekustannusten omavastuurajoihin tulossa olevista korotuksista. Lopputulokseksi jäi, että kertaostojen omavastuut nousevat, kuten hallitus oli esittänyt, mutta lääkkeiden vuotuisen omavastuurajan nostosta luovutaan, siihen tulee vain indeksikorotus.

Peruskorvattavien lääkkeiden omavastuu nousee 8,41 eurosta 10 euroon ja erityiskorvattavien 4,20 eurosta 5 euroon. Vuotuinen omavastuuraja on ollut 594,02 euroa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Marjatta Vehkaoja (sd.) laski neuvotteluratkaisun hinnaksi noin 8,2 milj. euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.