Bushilta ehdotus Nato-yhteistyön tiivistämisestä Suomen kanssa

Nato-rauhankumppanuuden kehittäminen on ollut vireillä jo keväästä alkaen, kerrotaan Suomen ulkoministeriöstä.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush aikoo ehdottaa ensi viikon Nato-huippukokouksessa, että järjestö tiivistäisi suhteitaan viiden maan kanssa, kertoi apulaisulkoministeri Nicholas Burns tänään. Näiden maiden joukossa olisi myös Suomi.

Suomen lisäksi tiiviimpiä suhteita haetaan Ruotsin, Australian, Etelä-Korean ja Japanin kanssa. Burnsin mukaan maita ei kuitenkaan kutsuta sotilasliiton jäseniksi.

Nato-rauhankumppanuuksien kehittäminen on ollut vireillä jo keväästä alkaen, kertoi ulkoministeriön turvallisuuspoliittisen yksikön johtaja Kimmo Lähdevirta.

Latvian pääkaupungissa Riiassa pidettävässä huippukokouksessa onkin Lähdevirran mukaan määrä antaa kehittämistä koskeva valmistelutehtävä niin, että jotakin valmista olisi seuraavaan vuoden 2008 huippukokoukseen mennessä.

Suomi on suhtautunut myönteisesti siihen, että Nato-johtoisiin operaatioihin joukkoja luovuttavien maiden asemaa kehitettäisiin.

- Tietenkin läpi mennessään mahdollistaa aikaisempaa tiivimmän osallistumisen rauhanturvaoperaatioita koskevaan päätöksentekoon, valmisteluun ja johtamiseen. Se on ennen kaikkea tällainen operatiivinen väline, joka antaa aikaisempaa suurempia poliittisia mahdollisuuksia olla mukana operaatioiden valmistelussa, Puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen kertoo.

Iivosen mukaan rauhankumppanuuden tiivistäminen ei vaikuta Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

- Se ei vaikuta itse asiassa millään tavalla tähän Nato-jäsenyyteen, koska tässä ei ole kyse mistään yhteisestä puolustuksesta ja siihen liittyvistä velvoitteista, vain ainoastaan kumppanimaiden ja Naton välisestä yhteistyöstä rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioissa, hän perustelee.

Hankkeesta kertoi jo huhtikuussa Financial Times -sanomalehti.

(MTV3-STT-AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.