Bussien tukilakot loppuvat huomenaamuna

Pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun osittaiset bussilakot päättyvät huomisaamuna. Kaikkiaan työnseisaukset haittasivat tänään noin neljännesmiljoonan ihmisen liikkumista. Pääkaupunkiseudulla lisäharmia aiheutti sähkökatkos, joka seisotti junaliikennettä iltapäivällä.

Suuri osa pääkaupunkiseudun ja Turun linja-autoliikenteen kuljettajista meni aamulla lakkoon tukeakseen Tampereen neljän yksityisen bussiyhtiön lakkoa.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n pääkaupunkiseudun ja Turun ammattiosastot ovat kuitenkin päättäneet keskeyttää Tampereen työnseisauksen tukitoimet huomisaamusta alkaen sitä mukaa, kun se töiden käynnistämisen kannalta on mahdollista.

Osastot toteavat, että tukitoimien pitkittäminen työnantajien jääräpäisen neuvotteluhaluttomuuden vuoksi aiheuttaisi tässä vaiheessa matkustajille kohtuutonta haittaa.

Tampereen bussit liikenteeseen aamulla

Tampereen kaupungin liikennelaitoksen bussit ajavat jälleen huomenna. Ammattiosaston hallitus päätti eilen, että kuljettajat ryhtyvät ajamaan vuoroja huomisaamusta lähtien. Ensimmäiset bussit lähtevät liikkeelle neljän aikoihin aamuyöllä.

Kaupungin liikennelaitoksen kuljettajat järjestivät tänään työnseisauksen, jolla tuettiin neljän Tampereen seudulla liikennöivän yksityisen yhtiön kuljettajien palkankorotusvaatimuksia. Bussiyhtiöiden kuljettajien lakko on kestänyt lähes kaksi viikkoa.

tämänpäiväinen työnseisaus oli jo toinen kaupungin liikennelaitoksen kuljettajien järjestämä tukilakko. Ensimmäinen tukilakko oli bussiyhtiöiden lakon alkamispäivänä 25. helmikuuta.
Tällä viikolla ei kuitenkaan enää tule työnseisauksia, sillä tilannetta arvioidaan seuraavan kerran ensi viikolla, TKL:n liikennehenkilökunnan pääluottamusmies Markku Kierikka kertoo.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.