CIA tiesi Suomen maantieteen paremmin kuin suomalaiset itse

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kokosi 1960-luvulla valtavasti tietoa Suomen maantieteellisistä piirteistä.

USA:n eri viranomaisten kylmän sodan aikana keräämä aineisto suomalaisista paikannimistä ja pinnanmuodoista oli jopa kattavampi kuin meillä itsellämme oli kotimaassa käytössä, kertoo Kaleva verkkosivuillaan.

Lehden haltuunsa saamassa Gazetteer no.62 Finland -teoksessa yksilöidään jokaisen suomalaisen paikkakunnan sekä maantieteellisen muodostuman koordinaatit ja yksityiskohdat.

Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara kertoo, että Supo oli jossain määrin tietoinen tällaisen teoksen kokoamisesta jo 1960-luvulla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.