Cronberg ja Richter: Euromaiden kehittyminen liittovaltioksi hajoittaa EU:n

Europarlamentaarikko Tarja Cronberg varoittaa, että euromaiden kehittyminen liittovaltioksi voi hajoittaa koko EU:n.

Euroopan Unionissa on 18 euromaata ja kymmenen maata yhteisvaluutan ulkopuolella.

Tulevaisuudessa esimerkiksi pankkiunioni, yhteisvastuu veloista ja jopa yhteinen verotusoikeus voisivat koskea vain euromaita. EU:n instituutiot eivät kestä Matkalla Brysseliin -tentissä esiintyneen Tarja Cronbergin mielestä kahdentasoisia jäseniä.

– Täytyy muistaa että pankkiunioni ja yhteisvelat koskevat vain euroaluetta, ei koko EU:ta. Kun puhutaan liittovaltiosta niin minusta minusta vaarallista kehitystä on se, että ruvetaan puhumaan euromaiden liittovaltiosta. Toisin sanoen koko EU jakautuisi kahtia – tulisi euromaiden muodostama liittovaltio ja sitten loput. Instituutiot EU:ssa eivät näin suurta eroa kestä. Siinä hajoaa koko EU, arvioi Cronberg.

Tarja Cronbergin kanssa tentissä keskustellut kristillisdemokraattien EU-vaaliehdokas Juha Richter sanoi, että EU on hyvin heterogeeninen alue.

– Täytyy muistaa, että Euroopan unionissa on mukana ihan eritasoisia maita. Näen sellaisen vaaran, että voisi tapahtua hajaantuminen. Sen takia EU:ta tulisi kehittää itsenäisten valtioiden yhteistyöelimenä, jatkoi Richter.

– Minun  mielestäni se suurin hajaannus on tässä ei-euromaiden ja euromaiden välillä, ja se voi johtaa koko EU:n hajoamiseen. Useinhan euromaita käsitellään Euroopan unionina ja tässä jakolinja. Pankkiunioni ei mielestäni kuitenkaan viittaa mihinkään liittovaltioon vielä, sehän on talousyhteistyö, painotti europarlamenttiin jatkokaudelle pyrkivä vihreitä edustava Tarja Cronberg.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.