Dopingia käytti pieni osa joukkuetta

Hiihtäjien dopingin käyttö on koskenut vain pientä osaa Lahden kisojen maajoukkueesta. Tähän tulokseen on tullut hallitusneuvos Lauri Tarastin johtama työryhmä.

Tarasti pitää mahdollisena, että naishiihtäjät Virpi Kuitunen ja Milla Jauho eivät ole tienneet heille infuusiona annetun plasmalääkkeen olleen kiellettyä. Sen sijaan joukkueen mieshiihtäjät ovat Tarastin mukaan tienneet käyttäneensä urheilussa kiellettyjä keinoja.

Suomen hiihtäjien käyttämän hemohes-lääkkeen alkuperä on yhä hämärän peitossa. Opetusministeriön asettaman työryhmän mukaan entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö tietää asian, mutta ei halunnut kertoa sitä. Asian uskotaan kuitenkin selviävän keskusrikospoliisin tutkimuksissa.

Tarastin mukaan aloite aineen käyttämiseen on tullut valmentaja-hiihtäjä-suunnalta, ja joukkueen lääkärit ovat olleet lähinnä suorittajia. Aineen käyttö on salattu niin hyvin, etteivät muut joukkueen jäsenet ole osanneet edes epäillä mitään, raportoi työryhmä, joka on selvityksissään keskustellut laajasti niin jupakkaan sotkeutuneiden kuin muidenkin urheilijoiden ja valmentajien kanssa.

Kaikkia kuultu

Opetusministeriön dopingtyöryhmä on tähän mennessä kuullut lähes kaikkia Lahden MM-kisojen dopingsotkuun osallisena olleita henkilöitä.

Pirkka Mäkelä

Vain lääkäri Pirkka Mäkelään työryhmä ei ole saanut yhteyttä.

Dopingista kiinnijääneet urheilijat ja taustajoukot ovat perustelleet menettelyään muun muassa sillä, etteivät he muuten olisi samalla viivalla muiden kilpailijoiden kanssa.

Kasvuhormoni EPO:n käyttöä ei ole kukaan myöntänyt, mutta työryhmän käsityksen mukaan sitä on hiihtäjien ollut mahdollisuus hankkia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.