Dragsvikin kohtalo uudelleen puntarissa

Uudenmaan prikaatin asema käsitellään tänään uudelleen tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) selostaa aamupäivällä perusteita, joilla Dragsvikin varuskunta pysyi säilytettävien varuskuntien listalla. Ennen yhteiskokousta Wallin selvittää asiaa eduskunnan puolustusvaliokunnalle.

Dragsvikistä nousi kohu, kun ilmeni, ettei Wallin kertonut antaneensa poliittista ohjausta varuskuntien lakkauttamisehdotuksen yhteydessä. Hän pahoitteli myöhemmin tapahtunutta.

Hallitus päätti viime viikolla, että Dragsvikissä toimivan Uudenmaan prikaatia koskevat suunnitelmat tarkastellaan vielä aiempaa yksityiskohtaisemmin, jotta puolustusvoimien uudistuksen valmisteluun liittyvät tulkintakysymykset saadaan selviksi.

Oppositio on syyttänyt puolustusministeri Stefan Wallinia eduskunnan harhauttamisesta salattuaan ensin poliittisen vaikuttamisensa ruotsinkielisen Dragsvikin säilyttämiseksi. Wallin itse kiistää valehdelleensa eduskunnalle. Hänen mukaansa asioita on ollut vaikea avata julkisuudessa, koska puolustusvoimauudistuksen valmistelu on ollut koko ajan salaista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.