Duodecim: Joka kymmenes nuori viiltelee – alkaa yhä aiemmin

Tahallinen itsensä satuttaminen eli viiltely alkaa yhä nuorempana, kertoo Lääkäriseura Duodecim.

Seuran mukaan viiltely on ilmiönä laajentunut 2000-luvun kuluessa. Arviolta joka kymmenes suomalaisnuori viiltelee. Viiltely voi lisäksi jatkua pitkälle aikuisikään asti.

Tuoreen tutkimuksen mukaan viiltely liittyy nuorilla usein yksinäisyyden tunteeseen. Tutkija Marja-Liisa Rissasen selvitys osoittaa, että nuoret listasivat viiltelyä edeltäviksi tekijöiksi myös huonon itsetunnon, erilaiset koetut muutokset, petetyksi tulemisen sekä päihteiden käytön.

Suomessa julkaistaan myöhemmin tässä kuussa ensimmäinen viiltelyn itsehoito-opas.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.