Mainos

Earth Hour sammuttaa valot tunniksi keväällä

Energiantuotantoon haetaan vähemmän saastuttavia muotoja.

Ilmastonmuutoksen havaitsemiseksi tehdään yhä näyttävämpiä tempauksia. Maailmanlaajuisen Earth Hour -tapahtuman tavoitteena on saada yli miljardi ihmistä sammuttamaan valot tunnin ajaksi.

Tunti maailmalle -tapahtuma järjestetään maaliskuun viimeisenä lauantaina 28.3.2009 klo 20.30-21.30. Earth Houriin voivat osallistua kaikki tahot yksityisistä ihmisistä yrityksiin ja muihin organisaatioihin.

Suomen WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen korostaa, että tarkoituksena on saada ihmiset sammuttamaan ainakin ne valot, jotka eivät ole tarpeellisia.

- Kyseessä on selkeän viestin lähettäminen kaikille siitä, että ilmastonmuutosta vastaan voidaan taistella.

Suomessa kansainvälinen valojensammutustapahtuma järjestetään WWF Suomen organisoimana ensimmäistä kertaa.

Kyseessä ei ole varsinainen energian säästökampanja, mutta pyrkimyksenä on saada ihmiset muuttamaan kulutustottumuksiaan.

Yleinen havahtuminen ilmassa

Ilmastonmuutos nostaa lämpötiloja.

Tunti maailmalle -tempaukseen mukaan lähteminen on yksityiselle kansalaiselle helppoa.

Pääsihteeri Timo Tannisen mukaan useat ihmiset ovat jo havahtuneet ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön.

- Ihmiset ovat tehneet pieniä tekoja, joilla on suuri merkitys. He ovat esimerkiksi vaihtaneet lamput energiansäästölamppuihin tai vähentäneet turhaa yksityisautoilua, Tanninen toteaa.

- Jokainen haluaisi tehdä jotain, ja tämä tarjoaa kanavan osallistua, Tanninen muistuttaa.

Earth Hour rohkaisee myös suomalaisia päättäjiä ottamaan huomioon ilmastonmuutoksen vakavuuden ja kasvihuonepäästöjen vähentämisen välttämättömyyden.

Isot toimijat levittävät sanaa

Hiilidioksipäästöjen vähentäminen on välttämättömyys.

WWF:ssä on lähestytty isoja vatakunnallisia organisaatioita, jotta tieto saadaan kaikille niiden sidosryhmille ja yksittäisille työntekijöille. Suuret kaupungit ja erilaiset valtakunnalliset organisaatiot ovat olleet Earth Hourista erittäin kiinnostuneita.

- Uskon, että meillä on mahdollisuudet saada jopa miljoona suomalaista mukaan, toteaa pääsihteeri Tanninen.

Suurista kaupungeista Espoo, Helsinki, Imatra, Lappeenranta, Lieksa, Oulu, Riihimäki, Seinäjoki, Somero, Tampere, Vantaa ja Äänekoski ovat jo lupautuneet mukaan.

Myös monet valtakunnalliset etujärjestöt, kuten EK, Suomen Yrittäjät, SAK ja Akava, ovat mukana. Yrityksistä tapahtumaan ovat ilmoittautuneet muiden muassa Nokia, IKEA, Microsoft, UPM-Kymmene ja Helsingin Energia.

Lisäksi esimerkiksi Helsingin Tuomiokirkko Senaatintorin laidalla sammuttaa tapahtuman ajaksi ulkovalaistuksensa.

Jo kymmenet kaupungit 62 maassa ympäri maailman ovat ilmoittautuneet ilmastotapahtumaan. Earth Hour järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, kun Australian Sydneyn asukkaat sammuttivat valonsa.

Halukkaat voivat ilmoittautua Earth Hour -tapahtumaan <http://www.earthhour.org/> -verkkosivujen kautta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.