Eduskunnalle uusi varapuhemies

Eduskunnan varapuhemieheksi on valittu keskustan Markku Koski. Uusi pääministeri Matti Vanhanen pitää suurimpana haasteena työllisyyden hoitoa.

Eduskunta on valinnut varapuhemiehekseen keskustan Markku Kosken. Sirpaleisessa äänestyksessä Koski sai poikkeuksellisen niukan, 119 äänen kannatuksen.

Keskustan eduskuntaryhmän sisäisessä äänestyksessä Koskelle täpärästi hävinnyt Sirkka-Liisa Anttila sai eduskuntaäänestyksessä yhteensä 23 protestiääntä. Koski voitti keskustan eduskuntaryhmän äänestyksessä Anttilan yhdellä äänellä tuloksella 23-22.

Eduskunnan varapuhemiehen paikka vapautui, kun Seppo Kääriäinen siirtyi puolustusministeriksi hallitukseen.

Vanhanen: Työttömyys suurin haaste

Tuore pääministeri Matti Vanhanen sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa, että hänen hallituksensa suurin haaste tulee olemaan työttömyyden hoito.

- Kansainvälinen talous ei ole iskussa. Se heijastuu Suomeen hyvin voimakkaasti. Sitten tämän päällä on rinnalla se, että tämä on viimeinen vaalikausi, jolloin suurten ikäluokkien eläkkeellesiirtymisestä aiheutuvia haittoja voidaan lieventää, Vanhanen sanoi.

Vanhasen mukaan keskustaväen luottamuksen palauttaminen on yksi hänen haasteistaan.

- Uskon, että puolueen kenttäväen ja kannattajien kannalta on tärkeintä se, että puolue pääsee nyt uudelleen siihen työn makuun, jolla meidän tavoitteitamme ajetaan yhteistyössä SDP:n ja Rkp:n kanssa. Tätä kautta puolue toimii ja sitä kautta syntyy myös luottamus.

Vanhanen kertoo olevansa tyytyväinen edellisen hallituksen työskentelyyn, mutta Irak-sotkun aiheuttamat ristiriidat hän haluaisi jo jättää taakse.

- Kannattaa ensi erottaa asiat kahteen rooliin. Toisaalta se työ, mitä hallitus on keskuudessaan tehnyt suhteessa eduskuntaan. Siinä on menty eteenpäin niinkuin jyrä, ja nyt tullaan menemään kuunnellen, neuvotellen ja määrätietoisesti. Ja tämä työ sujui edellisessäkin hallituksessa. Ja toinen puoli on ollut se julkinen kärhämöinti, jota vaalien jälkeen on edelleenkin käyty. Omalta osaltani odotan, että sille piste pannaan, Vanhanen muotoili.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 25.06.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.