Eduskunta aikoo keskustella Suomenlahden kaasuputkesta

Eduskunnassa aiotaan käydä keskustelu Nord Stream -kaasuputkesta, jota ollaan vetämässä Suomenlahden pohjaan. Keskustelu on tarkoitus käydä ennen kuin valtioneuvosto päättää luvasta Suomen talousalueen käyttämiseksi putken vetämiseen.

Tarve täystuntosalissa käytävään keskusteluun nousi esille tänään eduskunnan puhemiesneuvostossa. Keskustelun järjestämiseen suhtauduttiin myönteisesti. Nyt sille etsitään ajankohtaa ja sopivaa muotoa.

Suomen hallitus on korostanut, että Venäjän ja Saksan välille pitkin Itämeren pohjaa vedettävä putki on pelkkä ympäristökysymys. Luvasta rakentamiselle päättää Länsi-Suomen ympäristökeskus.

Muun muassa muutamat suomalaiset europarlamentaarikot ovat esittäneet putkiluvan kytkemistä Venäjän liittymiseen valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista tehtyyn Espoon sopimukseen. Myös putken tuomista mahdollisista turvallisuusuhista on haluttu selvitystä.

Eduskunnassa on edessä kiireinen syksy, sillä työlistalla on budjetin ja lakiesitysten lisäksi jo yksi välikysymyskeskustelu 29. syyskuuta ja Afganistanista käytävä ajankohtaiskeskustelu 1. lokakuuta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.