Eduskunta ei höllennä ulkomaalaisten suojelua

Eduskunta asettaa aiottua tiukemmat ehdot sille, milloin ulkomaalaiselle voidaan myöntää oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella. Myöskään jatkuvan oleskeluluvan saanti ei helpotu hallituksen ehdottamalla tavalla.

Uutta ulkomaalaislakia arvioinut eduskunnan hallintovaliokunta muotoili perjantaina oman ehdotuksensa kiistaa herättäneistä lainkohdista. Valiokunnan mielestä hallituksen esitys olisi laventanut humanitäärisen suojelun käsitettä yli sen, miten suomalaisessa oikeuskäytännössä on tähän asti toimittu.

Oleskelulupa voidaan myöntää humanitaarisen suojelun perusteella silloin, kun edellytyksiä turvapaikan saamiselle ei ole mutta henkilö ei määrätyistä syistä voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa.

Hallituksen esityksen mukaan syitä olisivat voineet olla esimerkiksi maan huono ihmisoikeus- tai humanitaarinen tilanne. Eduskunnan valiokunnan mielestä määrittelyt olivat väljiä ja epämääräisiä.

Hallintovaliokunnan korjailun jälkeen lakiin kirjataan kelvolliseksi paluun esteeksi maassa vallitseva huono turvallisuustilanne, "joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta".

Hallitus oli myös ehdottanut, että turvanpaikanhakijalle voitaisiin myöntää heti jatkuva oleskelulupa, jos henkilön poistaminen maasta ei ole mahdollista hänestä itsestään riippumattoman teknisen esteen vuoksi. Tämän ehdotuksen hallintovaliokunta poisti lakiesityksestä.

Tulija voi päästä heti töihin

Tilapäisen oleskeluluvan saaneelle ansiotyö ei ole ollut mahdollista ensimmäisen vuoden aikana. Eduskunta muuttaa nyt lakia niin, että oikeus ansiotyöhön tulee heti.

Ulkomaalaislain muutosten taustalla on EU:n pyrkimys yhtenäistää turvapaikkaa ja suojelua koskevia säännöksiä jäsenmaissa.

Eduskunta aloittaa lainmuutosten päätöskäsittelyn perjantaina. Hallintovaliokunta oli perussuomalaisten edustajaa lukuunottamatta yksimielinen ehdotetuista muutoksista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.