Eduskunta hyväksyy poliisiyhteistyön yli rajojen

Hallintovaliokunnassa vasemmistoliiton, vihreiden ja kristillisdemokraattien edustajat ehdottivat sopimuksen hylkäämistä.

Eduskunta tulee hyväksymään poliisin yhteistyön lisäämisen yli valtioiden rajojen, mutta tekee sen osin ristiriitaisissa tunnelmissa. Kysymys on Suomen liittymisestä niin sanottuun Prümin sopimukseen.

Eduskunnan päätöksenteon kannalta ratkaisevan mietinnön asiasta tänään kirjoittanut hallintovaliokunta puoltaa sopimuksen hyväksymistä. Hallintovaliokunnan arvio sopimuksesta on selvästi myönteisempi kuin asiaa aiemmin arvioineen lakivaliokunnan, joka ei ollut täysin vakuuttunut siitä, että liittyminen toisi Suomelle olennaisia hyötyjä.

Sopimukseen liittyneet maat pyrkivät uusilla yhteistyön keinoilla, kuten tietojenvaihdolla, tehostamaan erityisesti terrorismin, kansainvälisen rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjuntaa. Esimerkiksi toisen valtion poliisi voisi eräin edellytyksin osallistua yhteiseen operaatioon Suomen alueella.

Eduskunta joutuu äänestämään asiasta. Hallintovaliokunnassa vasemmistoliiton, vihreiden ja kristillisdemokraattien edustajat ehdottivat sopimuksen hylkäämistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.