Eero Heinäluoman raju ennustus: Nyky-Venäjälle tulee seinä vastaan kymmenessä vuodessa

Nykyisen kaltainen Venäjä törmää kymmenen vuoden sisään seinään ja joutuu rakentamaan yhteiskuntansa uudelleen. Näin rajun arvion Venäjän tulevaisuudesta esittää kansanedustaja, eduskunnan Venäjä-ryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma MTV:n Uutisextran haastattelussa.

SDP:n entinen puheenjohtaja ja eduskunnan edellinen puhemies Eero Heinäluoma ennustaa, että Venäjä ei voi jatkaa nykyisellä, Vladimir Putinin tiellä enää kymmentä vuotta pitempään.

– Venäjä joutuu lähivuosina miettimään koko omaa linjaansa, taloudessa aivan erityisesti, uusiksi. Venäjän talous on hyvin vakavissa vaikeuksissa, Heinäluoma sanoo.

– Kun talous on ollut niin vahvasti öljyyn ja kaasuun pohjautuvaa ja öljyn hinta on alhaalla ja sitten ei ole löytynyt uusia hyvinvoinnin tai viennin tekijöitä, niin mielestäni siellä tulee tavallaan tässä nykykehityksessä seinä vastaan.

Monenko vuoden sisään?

– Sanoisin, että kaikissa tapauksissa vähemmän kuin kymmenen vuotta.

Venäjä siirtyy markkinatalouteen

Heinäluoman mukaan edessä ei ole paluu 1990-luvun "hajanaiseen Venäjään", vaan sellaiseen Venäjään, joka siirtyy markkinatalouteen.

Avainsana on ”köyhtyminen”.

– Kun se jatkuu riittävän kauan kansa vaatii linjan muutosta, Heinäluoma sanoo.

– Minusta on tärkeää meillä nähdä, että se Venäjä, jonka nyt näemme, se ei ole pysyvä. Venäjän kehys vaatii, että se järjestää suhteensa Eurooppaan, se hyväksyy markkinatalouden ja rakentaa mm. länsimaiset oikeusinstituutiot kohdalleen, Heinäluoma sanoo.

Haastattelu kokonaisuudessaan Uutisextra-ohjelmassa kello 19.10 MTV3-kanavalla. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.