Egyptiläisisoäiti saa lykkäystä käännytykselleen

Egyptiläisisoäiti Eveline Fadayel on saanut Suomessa oloonsa lisäaikaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on uudistanut väliaikaismääräyksen, joka estää Fadayelin käännytyksen Suomesta. Tällä kertaa määräys on voimassa toistaiseksi.

Fadayel on toimittanut EIT:lle pyydetyn yksityiskohtaisen lääkärintodistuksen, joka koskee hänen sairauttaan. Ulkoministeriön mukaan Suomen hallitus on saanut tiedoksi kirjelmän lääkärintodistuksineen.

Fadayelille ei ole herunut oleskelulupaa Suomesta. Egyptiläisen piti poistua maasta alun perin viimeistään 13. kesäkuuta, mutta näin ei tapahtunut. Isoäidin perhe vei sen sijaan hänet ensihätään viranomaisilta piiloon.

Myös venäläisen isoäidin Irina Antonovan juttu on yhä vireillä EIT:ssä, vaikka isoäiti poistuikin kesällä vapaaehtoisesti Venäjälle. Vävy kertoi tuolloin, että perhe ei enää jaksa pitkään vellonutta käännytyskiistaa. Tehtyä valitusta ei kuitenkaan haluttu vetää pois.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.