Ehdokkaat kalastivat ääniä viimeiseen asti

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen kampanjointi huipentui eilen. Kampanjoinnilla on pyritty vetoamaan erityisesti epävarmoihin äänestäjiin, joita on mielipidemittausten mukaan ennätyksellisen paljon.

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros huipentuu tänään varsinaiseen vaalipäivään. Eilen presidenttiehdokkailla ja heidän tukijoukoillaan on ollut viimeinen tilaisuus vedota äänestäjiin ennen vaalipäivää.

Useimmat ehdokkaat kiersivät päivän aikana pääkaupunkiseudulla. Vasemmiston ehdokas Tarja Halonen oli liikkeellä entisillä kotikulmillaan Helsingin Hakaniemessä ja iltapäivällä on vietetty Halosen suurta vaalijuhlaa. Keskustan Matti Vanhanen taas kiersi kauppakeskuksia, kuten myös kokoomuksen Sauli Niinistö sekä pienempien puolueiden ehdokkaat.

Puhtia kampanjointiin on lisännyt se, että mielipidemittausten mukaan valinnastaan epävarmojen tai kantansa salanneiden määrä on kasvanut vaalikampanjan lopulla, ja epävarmoja äänestäjiä on nyt aiempaa enemmän. Lisäksi mittausten perusteella saattaa olla vaikea ennakoida, miten ensimmäisellä kierroksella lopulta käy.

Kuusi vuotta presidenttinä istunut Halonen pyrkii jatkamaan tehtävässään ja mieluiten niin, että asia ratkeaisi jo vaalin ensi kierroksella. Vanhasen ja Niinistön tavoitteena taas on saada aikaan toinen vaalikierros ja päästä siihen Halosen kilpakumppaniksi.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 14.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.