Ehdotonta vankeutta tekijänoikeusrikoksesta

Lappeenrannan käräjäoikeus tuomitsi piraattitallenteiden kaupasta ammatin itselleen tehneen lappeenrantalaisen miehen kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Suomessa ei tiettävästi aiemmin ole tuomittu tekijänoikeusrikoksesta ehdotonta vankeutta.

Vankeusrangaistuksen oikeus määräsi suoritettavaksi yhdyskuntapalveluna. Tuomittu joutuu myös korvaamaan asianomistajille heidän vaatimustensa mukaisesti liki 70 000 euroa. Oikeudessa asianomistajia edusti Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus.

Tuomittu myi kahden vuoden aikana yli 4100 PlayStation-piraattipeliä. Kyseessä on suurin Suomessa paljastunut piraattitallenteiden laiton kauppa. Mies oli syytteessä samasta rikoksesta jo kolmannen kerran. Syytetty myönsi oikeudessa lähes kaikki häntä vastaan esitetyt syytteet. Piraattituotteita hän kertoi hakeneensa lähes päivittäin Viipurista.

Lakiesitys kieltäisi kaikkien piraattitallenteiden tuonnin

Eduskunnan käsittelyyn on vielä tämän syksyn aikana tulossa lakiesitys, jossa esitetään kiellettäväksi kaikkien piraattitallenteiden maahantuonti. Nykyisessä laissa tuonti omaan käyttöön on sallittua. Ainoastaan levitystarkoituksessa niiden maahantuonti on kiellettyä.

-Rikoslain yleinen periaate, jonka mukaan varastetusta tavarasta hyötyminen on kiellettyä, ulotetaan nyt koskemaan myös henkistä omaisuutta. Piraattitallenteiden maahantuonti rinnastetaan varastetun tavaran ostamiseen ja siten kielletyksi toiminnaksi. Oikeudenhaltijat pitävät esitettyä ratkaisua hyvänä, varatuomari Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta sanoo.

Uuden lain mukaan tulli voisi vastaisuudessa takavarikoida ja hävittää yhdenkin piraattitallenteen. Tullihallituksen ylitarkastaja Anssi Kartila muistuttaa, että piraattiteollisuus Suomen lähialueilla on järjestäytyneen rikollisuuden kontrollissa. Uudistus selkeyttäisi Kartilan mukaan merkittävästi tullin työtä piraattitallenteiden valvonnassa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.