EHEC-kohu: Kotimaiset kasvikset myyvät nyt hyvin

Soittokierros elintarvikeliikkeisiin eri puolelle Suomea kertoo, että Euroopassa vellova EHEC-bakteerikohu puhuttaa myös suomalaisia kuluttajia. Aluksi bakteerin lähteeksi epäiltiin espanjalaisia kurkkuja, mutta nyt ne ovat saaneet puhtaat paperit.

Pitkään vellonut epäily kurkkujen vaarallisuudesta ei ole vaikuttanut myyntiin Suomessa, sillä tarjolla näyttäisi olevan vain kotimaista kurkkua.

Myös muiden kasvisten osalta kotimainen tarjonta alkaa pian olla parhaimmillaan. Kuluttajien puheissa ja mielissä kurkkukohu kuitenkin pyörii.

– Jonkun verran haetaan enemmän kotimaisia kasviksia, mutta minulta ei ole tultu asiasta erityisesti kyselemään, osastonhoitaja Eeva Iivonen K-Citymarket Ravattulasta, Turusta kertoo.

Helsingissä tilanne on samankaltainen.

– Ehkä espanjalaisia tuotteita hiukan vältetään, ja jonkun verran on aiheesta kyselty, K-Supermarket Hertan kauppias Markus Ranne sanoo.

Iisalmessa EHEC-bakteerin aiheuttamat sairastumiset eivät juurikaan puhuta kuluttajia.

– Ei minkäänlaista paniikkia ole syntynyt. Kurkku on täysin kotimaista ja tulee lähellä sijaitsevilta toimittajilta, Prisman johtaja Petri Haimalainen Iisalmesta kertoo.

Kahvilaketju ohjeisti työntekijöitään

Eri puolilla Suomea toimivassa Picnic-kahvilaketjussa EHEC-tapauksia ja uutisointia on seurattu tarkasti.

– Tämä on hyvin poikkeuksellinen tilanne. Me käytämme vain kotimaista kurkkua ja olemme informoineet väkeämme, jotta he osaavat tarvittaessa vastata asiakkaiden kysymyksiin, toimitusjohtaja Markku Pelkonen sanoo.

Pelkosen mukaan kyselyjä ei kuitenkaan ole tullut kovinkaan paljon.

– Meillä on myös ilmoitus tiskin päällä, että käytämme kotimaisia kurkkuja, Pelkonen jatkaa.

Tukku: Ketjuilta tulee kyselyjä

Myös tukkukaupassa ollaan helpottuneita siitä, että EHEC-tapaukset sattuivat kotimaisten kasvisten satokauden kynnyksellä.

– Meillä on vain kotimaista kurkkua ja tomaattia tarjolla ja pian saadaan muitakin kotimaisia vihanneksia. Espanjasta ei tule tällä hetkellä juuri mitään, Sami Hämäläinen Heinon tukusta kertoo.

Ostopuolella työskentelevä Hämäläinen sanoo, että keskustelua uutisointi herättää.

– On kyselty, että minkä maan tuotteita meillä on ja sitä keskustelua keittiöpuolella varmasti on.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.