Ei korotuksia lapsilisiin

Lapsilisiin ei ole tulossa korotusta ensikään vuonna, vahvistaa väistyvä peruspalveluministeri Osmo Soininvaara Väli-Suomen sanomalehdille.

Lapsilisiin ei ole luvassa korotuksia.

Lapsilisät eivät nouse ensi vuonna. Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara vahvistaa Väli-Suomen sanomalehdille, että rahat eivät riitä edes kahden euron indeksikorotuksiin. Ministerin mukaan nostoa pohdittiin hallituksessa, mutta muut asiat veivät voiton lapsilisistä.

Soininvaara olisi itse halunnut sitoa lapsilisät indeksiin, jolloin ne olisivat nousseet automaattisesti vuosittain. Lapsilisät ovat olleet samalla leikatulla tasolla vuodesta 1995 lähtien. Ensimmäisestä lapsesta lapsilisää maksetaan 90 euroa ja toisesta 110,50 euroa kuukaudessa. Viidennestä lapsesta eteenpäin etuus on 172 euroa kuukaudessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.