EIT tuomitsi Suomelle rapsut sananvapausloukkauksesta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Suomen valtion maksumieheksi sananvapauden loukkaamisesta.  

Kyse oli vuonna 2002 Seura-lehdessä julkaistusta jutusta, jossa arvosteltiin kahden tv-dokumentin tekotapaa. Lehtijutun kirjoittanut toimittaja tuomittiin Suomessa kunnianloukkauksesta sakkoihin. Lisäksi toimittaja ja Otavamedia tuomittiin korvauksiin tv-juttujen toimittajalle.

EIT:n mukaan suomalaisissa tuomioistuimissa loukattiin lehtitoimittajan ja Otavamedian sanavapautta.

Suomi tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia ja kuluja yhteensä yli 36 000 euroa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.