Ekaluokkalaisen jännä aamu - vai jännittikö äitiä enemmän?

Tänä aamuna tamperelaisesta Ellen Niemestä tuli koululainen. Ekaluokkalaisen ensimmäistä koulumatkaa saattoivat äiti, pikkusisko ja hoitolapsi, ja selässä oli kesälomamatkalta ostettu reppu, joka pakattiin eilen.

Ensimmäinen koulupäivä jännitti niin äitiä kuin tytärtäkin, vaikka koulu sijaitsee vain parinkymmenen metrin päässä kodista.

– Koulun pihassa näimme heti tuttuja, mikä helpotti jännitystä, kuvailee Ellenin äiti Kirsi Seppälä-Niemi.

–Uutta oli se, että vanhemmat pyydettiin luokkaan mukaan. Tuntui hyvältä nähdä, mihin lapsi asettuu, hän jatkaa.

Ensimmäiset lähtivät jo koulutielle

Esikoulukaverin viereen istumaan

Ainakin ensimmäisenä päivänä pulpettipaikan sai Harjun koulussa valita itse, ja Ellen pääsi esikoulukaverinsa viereen istumaan.

Kun Ellen oli koulussa, äitiä mietitytti pienen koululaisen pärjääminen käytännön asioissa.

– Koulussa edellytetään jo itsenäistä toimintaa. Arankin täytyy esimerkiksi uskaltaa sanoa, että on wc-hätä.

Sen sijaan esimerkiksi lukemisen opettelua ei tarvinnut Seppälä-Niemen perheessä jännittää.

– Ellen oppi jo kesällä lukemaan ja odotti lukemista ja Aapisen saamista innolla.

Lukion alkukin jännittää

Koulupäivän jälkeen Ellenillä oli luvassa tutustumista vielä seurakunnan iltapäiväkerhoon.

Perheessä jännitettiin tänään myös toisen lapsen lukion aloittamista.

– Sekin on kirjojen ostoineen aivan uusi maailma, Kirsi Seppälä-Niemi summasi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.