Eläinlääkäriasemalla leikattu eläimiä ilman pätevyyttä

Nurmijärveläisen eläinlääkäriaseman toimitusjohtaja on STT:n tietojen mukaan esiintynyt eläinlääkärinä ilman lain edellyttämää pätevyyttä.

Yksityisen Klaukkalan Eläinlääkäriaseman asiakkaiden ja entisten työntekijöiden mukaan nainen on tehnyt diagnooseja, määrännyt lääkkeitä ja jopa leikannut eläimiä jo 1990-luvulta alkaen.

Toiminnasta on tehty useita valituksia viranomaisille, mutta ne eivät ole johtaneet rikostutkintaan. Toimitusjohtajan lisäksi eläinlääkäriasemalla on työskennellyt jatkuvasti myös laillistettuja eläinlääkäreitä.

Etelä-Suomen läänineläinlääkäri Tapani Parviainen myöntää aineiston nähtyään, että valvonta on pettänyt pahasti. Hänen mukaansa aseman toiminta olisi pitänyt antaa poliisin tutkittavaksi.

Eläinlääkärien laillisuutta valvova Elintarviketurvallisuusvirasto aikoo nyt selvittää aseman toimintaa.

Toimitusjohtajan tuttava kertoo STT:lle, että hän on ollut samassa huoneessa vale-eläinlääkärin tehdessä leikkauksia. Tuorein hänen tietämänsä tapaus on viime kesältä.

Toimitusjohtaja kuitenkin itse kiistää, että hän olisi koskaan tehnyt eläinlääkärin tehtäviä.

Läänineläinlääkäri: Kanteluita ei ehditä käsittelemään

Läänineläinlääkäri Parviainen sanoo, ettei kansalaisten tekemiä kanteluita eläinlääkäritoiminnasta ehditä käsittelemään riittävästi.

Parviaisen mukaan läänineläinlääkärit eivät pysty tekemään kaikkia heidän vastuullaan olevia asioita. Hän myöntää olevansa huolissaan kansalaisten oikeusturvasta.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa työskentelee nyt kuusi läänineläinlääkäriä, ja kolme uutta pyritään palkkaamaan mahdollisimman pian.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.