Eläinsairaaloita halutaan koko Suomeen

Eläinlääkäriliitto esittää valtiolle nykyistä kattavamman eläinsairaalaverkon perustamista.

-

Eläinlääkärit ovat huolissaan siitä, ettei eläimille ole pääkaupunkiseudun ulkopuolella käytännössä ollenkaan saatavilla sairaalatyyppistä tehohoitoa.
Eläinlääkäriliiton mukaan nykyinen eläinlääkintähuoltojärjestelmä perustuu hyötyeläinten hoitoon ja niiden merkitykseen yhteiskunnalle. Lemmikit on hoidettu siinä ohessa. Tällä hetkellä Suomessa toimii kunnaneläinlääkäreiden ylläpitämä päivystys, joka pystyy antamaan ensiavun ja hoidon myös lemmikille. Päivystysaikaan ei vaativaa tehohoitoa sen sijaan ole mahdollista saada kuin joissakin suurimmissa kaupungeissa, ja niissäkin vain pieneläimille. Yliopiston hevossairaala on ainut joka päivystää hevospotilaita, mutta se ei voi hoitaa koko Suomen alueen hevosia.

Kiireellisten tapausten hoitaminen yöllä tai juhlapyhinä helpottuisi, jos Suomessa olisi Yliopistollisen Eläinsairaalan lisäksi useampia koko vuorokauden sairaalahoitoa tarjoavia klinikoita. Valtakunnallisesti tarvitaan noin kolme päivystävää pieneläin- ja hevossairaalaa. Pelkästään yksityiseltä pohjalta tämä toiminta ei onnistu vaan siihen tarvitaan yhteiskunnan rahoitusta.

Eläinlääkärit muistuttavat, että lemmikkieläinten sosiaalinen merkitys on kasvanut nopeasti viime vuosien aikana. Lemmikit ovat omistajilleen erittäin läheisiä ja tärkeitä myös koko yhteiskunnan toiminnassa. Kun eläinten sosiaalinen merkitys on lisääntynyt, on samalla eläinten hoitojen vaatimustaso noussut.

Eläinlääkärit esittivät vaatimuksensa eläinsairaalaverkon laajentamisesta Eläinlääkäripäivillä Helsingissä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.