Eläkekiistassa yllätysneuvottelut - selvittely jatkuu aamulla

Kuva: Lehtikuva

MTV3:n Uutisten saamien tietojen mukaan hallituksen ja ammattijärjestöjen eläkekiistaan haetaan ratkaisua illalla alkaneissa neuvotteluissa, joita on tarkoitus jatkaa vielä yötä myöten. Parhaillaan ratkaisua haetaan pääministeri Matti Vanhasen johdolla ja neuvotteluissa ovat mukana kaikkien kolmen palkansaajakeskusjärjestön puheenjohtajat.

MTV3:n tietojen mukaan hallitus on jo ilmaissut valmiutensa siihen, että se joustaa alkuperäisestä vaatimuksestaan, jonka mukaan vanhuuseläkkeen alaikärajaa on nostettava 65 vuoteen. Neuvotteluissa etsitään nyt muita ratkaisuja työurien pidentämiseen kuin eläkelainsäännön ikärajojen muuttamista.

Tiettävästi hallitus ja keskusjärjestöt ovat illan aikana keskustelleet mallista, jossa työurien pidentämisestä neuvotellaan jatkossa eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan johtamassa työryhmässä.

Alun perin hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen piti tavata vasta aamulla, mutta neuvottelut on haluttu järjestää julkisuudelta piilossa. Huomenna hallitus vastaa myös opposition asiaa koskevaan välikysymykseen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.