Eläkeuudistus viritellyt eläkeikäisten intoa palkkatyöhön

Alustavan arvion mukaan eläkkeellesiirtymisikä nousi viime vuonna keskimäärin 59,3 vuoteen.

Eläkeuudistus näyttää jossain määrin lisänneen eläkeikäisten kiinnostusta pysyä työelämässä. Vuosi sitten 5400 yli 65-vuotiasta suomalaista sai sekä eläkettä että palkkaa, käy ilmi Eläketurvakeskuksen tiedoista.

Alustavan arvion mukaan eläkkeellesiirtymisikä nousi viime vuonna keskimäärin 59,3 vuoteen.

Kaksi vuotta voimassa olleen uudistuksen tavoitteena onkin ollut pidentää työuria. Hyvä taloustilanne on tukenut tätä tavoitetta, arvioi kehityspäällikkö Jari Kannisto.

Siitä ei ole merkkejä, että jo vanhuuseläkkeellä olevat tekisivät paluuta työelämään, vaan työtä ja eläkettä yhdistellään suoraan työuran jatkeeksi. Liki puolet 63-vuotiaana töissä olevista mutta jo eläkettä saavista oli osa-aikaeläkkeellä.

Valtaosa jatkaa töissä samalla sektorilla kuin nuorempanakin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.