Eläkevakuutuksista saa enemmän tietoa kuin kotivakuutuksista

Vakuutusyhtiöitä vertaileva asiakas saa asiantuntevampaa tietoa eläke- kuin kotivakuutuksista. Osaltaan tähän saattaa vaikuttaa se, että monessa konttorissa on paikalla eläkevakuutuksiin erikoistunut virkailija.

Kuluttajien vakuutustoimiston kuusi haamuostajaa kiersi parikymmentä vakuutusyhtiön konttoria tekemässä koeostoksia. Edelliset selvitykset tehtiin vuosina 1997 ja 1998. Kierros osoitti, että suullisesti annetut tiedot olivat parantuneet aikaisemmasta. Silti suullisessa informaatiossa oli puutteita, ja tietojen saanti jäi joissakin tapauksissa asiakkaan oman aktiivisuuden varaan. Kotivakuutuksia Kuluttajien vakuutustoimiston haamuostajat kysyivät 19 konttorista.

Neljännes virkailijoista esitteli kotivakuutuksesta korvattavat vahingot yksityiskohtaisesti ja puolet selosti vakuutuksen sisällön pääpiirteissään. Rajoituksista ja suojeluohjeista tuli heikohkosti tietoa. Sen sijaan kaikki kertoivat maksuista, alennuksista ja omavastuista. Samoin kaikki antoivat esitteen.

Eläkevakuutuksista kerrottiin tuottoasiat


Yksilöllistä eläkevakuutusta haamuostajat tiedustelivat 25 konttorista. Yleinen huomio oli, että eläkevakuutusta myytiin paljon veroeduilla. Puolet myyjistä kiinnitti huomiota siihen, että aikanaan maksettava eläke on veronalaista tuloa. Myös tuottoasiat tuotiin erinomaisesti esiin ja asiakkaalle kerrottiin, että sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa tuotto riippuu rahastojen arvon kehityksestä.

Yli puolet myyjistä toi esille eläkevakuutukseen liittyvät kulut ja kertoi kulujen suuruudesta. Koeasiakkaiden mielestä eläkevakuutuksen myyntitilanteet olivat mallikkaampia kuin kotivakuutuksen. Heidän mielestään tähän saattoi osaltaan vaikuttaa se, että liki puolessa konttoreista oli paikalla erityinen eläkevakuutusasiantuntija, jonka pakeille koeostaja ohjattiin.

Vakuutussopimuslain mukaan asiakkaalle pitää ennen vakuutuksen ottamista antaa sellaiset tiedot, että hän voi arvioida oman vakuutustarpeensa ja valita oikeanlaisen vakuutuksen. Myös turvan olennaisiin rajoituksiin pitää kiinnittää huomiota. Pelkkien vakuutusehtojen luovuttaminen asiakkaalle ei riitä, mutta vakuutussopimuslaki ei kuitenkaan edellytä henkilökohtaista suullista tiedottamista.
(STT)
Kuluttajien vakuutustoimisto on testannut vakuutusyhtiöiden toimintaa monissa asioissa

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.