Eläkeyhtiöiden pomoilla huikeita tuloja

Työeläkeyhtiöiden johtajien ansiokärjessä oli viime vuonna Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria, joka jäi eläkkeelle vuoden lopussa.

Vuorian verotettavat ansiotulot olivat 1,006 miljoonaa euroa ja pääomatulot runsaat 160 000 euroa.  

Varman nykyinen toimitusjohtaja Risto Murto sai viime vuonna verotettavia ansiotuloja 363 000 euroa ja pääomatuloja 5 500 euroa. Hän oli viime vuonna yhtiön varatoimitusjohtaja.  

Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas sai verotettavia ansiotuloja lähes 650 000 euroa, mutta pääomatuloja vain runsaat 2 300 euroa. Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallion ansiotulot olivat vajaat 550 000 euroa ja pääomatulot hieman vaille 3 000 euroa. Ritakallio siirtyy Ilmarisen toimitusjohtajaksi ensi helmikuussa, jolloin Sailas jää eläkkeelle.  

Kevan toimitusjohtajan paikalta eronnut Merja Ailus sai viime vuonna verotettavaa ansiotuloa lähes 290 000 euroa. Hänen verotettava pääomatulonsa oli runsaat 21 000 euroa.  

Valtion eläkerahaston toimitusjohtajan Timo Löyttyniemen verotettavat ansiotulot olivat hieman vaille 270 000 euroa. Hänellä ei ollut verotettavia pääomatuloja.   

NimiAnsiotulot Pääomatulot
Björkman Stefan, Eteran tj.337 67839 696
Heiniö Lasse, Elon tj.419 7173 864
Sailas Harri, Ilmarisen tj.648 0072 330
Murto Risto, Varman tj.363 0415 493
Männistö Jukka, Kevan tj.143 0910
Österlund Ulrika, Pensions-Alandian vt. tj.97 6400
 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.