Elinkautisvankeja vapautuu tänä vuonna aiempaa enemmän

Elinkautisvankeja vapautuu tämän vuoden aikana enemmän kuin aiempina vuosina.

Rikosseuraamuslaitoksen uusien tilastojen mukaan tänä vuonna on päässyt vapaaksi jo kolme elinkautisvankia. Sen lisäksi vapauttamispäätöksen on saanut 13 vankia, mutta he eivät ole vielä ehtineet vapautua.  

Viime vuonna elinkautisvankeja vapautui kaksitoista ja edellisvuonna kuusi. Vuodeksi 2016 on vapauttamispäätöksen jo saanut neljä vankia.  

Elinkautiseen tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt 12 vuotta. Jos rikos tehtiin alle 21-vuotiaana, vähimmäisaika on 10 vuotta. 

Elinkautisvankeja oli Suomessa huhtikuun alussa kaikkiaan 204. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV:n tietosuojakäytännöt uudistuvat. Jatkaaksesi Palveluiden käyttöä, pyydämme sinua perehtymään Tietosuojakäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.
MTV käyttää Palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään evästekäytäntöömme, joka on luettavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.