Elintarvikeala kantelee makeisverosta

Elintarviketeollisuusliitto on tehnyt EU:n komissiolle kantelun makeis- jäätelö- ja virvoitusjuomaverosta.

Liiton mukaan vero vääristää kilpailua, koska se suosii veron ulkopuolelle jäävien tuotteiden kuten keksien ja vanukkaiden valmistusta. Liitto pitää väitteitä veron terveysvaikutuksista harhaanjohtavina.

Valmisteveroa peritään Suomessa makeisista, jäätelöstä ja virvoitusjuomista. Elintarviketeollisuuden mielestä verosta pitäisi luopua kokonaan.

– Valmistevero on valtion myöntämää tukea veron ulkopuolelle jääville yrityksille. Kilpailutilanne ei ole reilu ja oikeudenmukainen kaupan hyllyillä, sanoo Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen.

Juutinen perustelee komissiolle tehtyä kantelua sillä, että kyseinen valtion tuki edellyttäisi komission lupaa, jota Suomella ei ole. Vastaavaa kantelua ei ole aiemmin EU-maissa tehty.

EU-maissa makeisveroa peritään Suomen lisäksi Tanskassa ja Unkarissa. Virvoitusjuomavero on käytössä useammissa jäsenmaissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.