Mainos

Elintarvikevirasto: Luonnonmarjojen käyttö on turvallista.

Luonnonmarjojen käyttöä ei ole syytä rajoittaa ekinokokki-loisen takia Suomessa. Elintarvikeviraston mukaan luonnonmarjoja voi poimia ja käyttää entiseen tapaan.

Elintarvikeviraston mukaan Pohjois-Suomessa tavatun ekinokokki-loisen aiheuttama riski ihmiselle luonnonmarjojen välityksellä on todennäköisesti hyvin pieni. Heisimatoihin kuuluvaa Echinococcus granulosus-loista on todettu lähinnä itärajan tuntumassa olevista poroista ja susista. Loinen leviää tartunnan saaneen lihansyöjäeläimen, kuten koiran ja suden ulosteiden mukana luontoon. Näin se voi saastuttaa esimerkiksi luonnonmarjoja. Loinen voi tarttua ihmiseen.

-Toistaiseksi meillä on tietoa varsin vähän, ja loisen ihmiselle aiheuttamaa sairastumisriskiä on sen vuoksi vaikea arvioida, sanoo elintarvikeylitarkastaja Maija Hatakka Elintarvikevirastosta. Loisen esiintyminen luonnossa keskittyy pienelle alueelle Pohjois-Suomessa. Loista on löydetty alueen poroista yksittäistapauksina lihantarkastuksen yhteydessä. Ihmisillä ei ole tavattu Suomessa saatua Echinococcus granulosus-tartuntaa kahteenkymmeneen vuoteen.

Kantajalle loinen ei aiheuta oireita. Tartunnan saaneelle väli-isännälle ekinokokki voi sen sijaan tuottaa rakkuloita sisäelimiin. Väli-isäntä saattaa saada tartunnan esimerkiksi marjoista, sienistä tai jäkälästä, joissa on kantajan ulosteiden mukana tulleita heisimadon munia. Echinococcus granulosus-loinen on helposti hoidettavissa. Tärkeimpiä toimenpiteitä Suomessa esiintyneen loisen kiertokulun katkaisemiseksi ovat porojen teurasjätteiden hävittäminen niin, etteivät koirat ja luonnoneläimet pääse niitä syömään sekä poronhoitoalueen koirien lääkitseminen heisimatoihin tehoavalla matolääkkeellä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.