Elinvaurioita ja keskenmenoja - Mitä toksoplasma voi aiheuttaa?

Toksoplasma on perusterveillä ihmisillä, sekä lapsilla että aikuilla, vaaraton ja useimmiten oireeton. Oireina saattaa esiintyä esimerkiksi kuumetta, mutta diagnoosi vaatii verikokeen. Useimmat sairastavatkin taudin tietämättään. Tartunta antaa elinikäisen immuniteetin.

Vaarallinen toksoplasma on kohdatessaan raskaana olevan naisen, joka ei ole tartuntaa ennen kokenut.

– Alkueläin voi vaurioittaa sikiötä ja aiheuttaa pysyvän infektion. Siitä seuraa monenlaisia ongelmia, kuten muun muassa silmien, keskushermoston, korvien ja muiden elinten sairauksia. Se voi aiheuttaa silloin tällöin keskenmenonkin, kertoo kliinisen virologian professori Klaus Hedman Helsingin yliopistosta.

Todennäköisyys, että infektio tarttuu äidistä sikiöön, on noin 40 prosenttia. Alkuraskauden aikana sikiön tartuntariski on matalampi, mutta mahdolliset seuraamukset vakavampia. Loppuraskauden aikaan infektio tarttuu sikiöön helpommin, mutta vaikuttaa heikommin. Sikiön tartunnan toteaminen voi olla hankalaa.

– Seuraukset ovat salakavalia. Käytännössä valtaosa näistä kohdunsisäisen infektion oireista ilmaantuu vasta hyvinkin pitkän ajan kuluttua, jopa vuosien kuluttua lapsuudessa tai nuoruudessa.

Vakavat seuraukset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia, ja tartuntaa voidaan hoitaa erityisillä antibiooteilla. Suomessa syntyy vuosittain noin 50 lasta, jotka ovat saaneet tartunnan kohdussa. Kaiken kaikkiaan synnytyksiä on vuodessa noin 60 000.

Toksoplasma voi olla vaarallinen myös immuniteetiltaan heikentyneille ihmisille, kuten elinsiirtopotilaille. Heille vaaraa on myös aiemmasta tartunnasta, sillä vastustuskyvyn pettäessä piilevä toksoplasma saattaa aktivoitua uudelleen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.