Elisabeth Rehnistä Vuoden Lotta

Lotta Svärd Säätiö on valinnut ministeri Elisabeth Rehnin Vuoden Lotaksi.

Elisabeth Rehn toimi puolustusministerinä vuosina 1990-1995. Hän oli maailman ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri.

Puolustusministerinä Rehn oli ajamassa läpi Lottien 80-vuotisjuhlan Finlandia-talossa vuonna 1991.

Rehn kuului pikkulottiin kotikunnassaan Mäntsälässä vuosina 1943-1944. Hän liittyi lottiin heti 8-vuotiaana, jolloin se oli virallisesti sallittua.

-Tärkeä asia oli kirjeet "tuntemattomalle sotilaalle" rintamalle. Itse sain lämpimän kiitoksen kirjeessä omalta tuntemattomaltani, jossa hän oli onnellinen siitä, että niinkin pienet tytöt ajattelivat heitä siellä sotarintamalla, Rehn kertoo muistoistaan Lottien tiedotteessa.

Vuoden Lotta valittiin kuudennen kerran.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.