Ennakkoäänestys jäi laimeaksi

Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys on selvästi jäänyt kuuden vuoden takaisesta. Naiset ovat äänestäneet miehiä innokkaammin.

Illalla päättyneen ennakkoäänestyksen aikana annettiin kotimaassa reilut 1,4 miljoonaa ääntä. Äänestysprosentti nousi 34,9 prosenttiin.

Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestämässä kävi liki 260 000 äänioikeutettua. Tämä on 6,4 prosenttia äänioikeutetuista. Päivä oli viikon mittaisen ennakkoäänestyksen kolmanneksi vilkkain.

Vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella ennakkoääniä kertyi vajaat 1,5 miljoonaa. Tuolloin äänestysprosentti oli ennakkoäänestyksen jälkeen 37,7 ja koko vaaleissa 80,2.

Naiset ovat äänestäneet selvästi miehiä innokkaammin. Kaikista ennakkoon äänestäneistä oli naisia noin 807 000 ja miehiä noin 611 000.

Ennakkoäänestysinto sen sijaan kasvoi näiden vaalien ensimmäisestä kierroksesta, jolloin kotimaassa äänestäneitä oli ennakkoäänestyksen päättyessä reilut 1,2 miljoonaa. Koko kierroksen äänestysprosentti oli 73,9.

Ainakin posteissa viimeinen ennakkoäänestyspäivä oli aiempien vaalien tapaan suosittu ja siten myös ruuhkainen päivä. Esimerkiksi Helsingin pääpostissa äänestäneiden määrän arveltiin nousevan lähemmäs 5000:ta, aamun verkkaisesta alusta huolimatta. Kuopion pääpostissa oltiin jo alkuillasta menty sekä ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän että eilisen lukemien yli.

Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina. Vaalihuoneistot ovat tuolloin avoinna aamuyhdeksästä iltakahdeksaan.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 24.01.2006)

Äänestäjät aktiivisia Tampereella

(Kymmenen uutiset 24.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.