Ennakkoäänestys jatkuu verkkaisesti

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys on jatkunut melko hiljaisena. Ennakkoäänestyksen toisena päivänä äänestämässä kävi kuitenkin noin 12 000 ihmistä enemmän kuin eilen. Yhteensä ennakkoäänestäjiä on nyt yli 200 000, eli noin viisi prosenttia äänioikeutetuista.

Jos äänestysvauhti kasvaa kahden ensimmäisen päivän tahtiin, on mahdollista rikkoa edellisten vaalien ennakkoäänestäjien määrä. Viime vaaleissa yli 21 prosenttia äänioikeutetuista äänesti ennakkoon.

Viimeinen ennakkoäänestyspäivä kotimaassa on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta ensi tiistai. Äänestyspaikat ovat useimmiten auki muutaman tunnin myös lauantaina ja sunnuntaina. Postien lisäksi yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on myös kunnanvirastoissa. Jokaisella äänestäjällä tulee olla mukana passi tai kuvallinen henkilökortti. Myös ilmoitus äänioikeudesta kannattaa ottaa mukaan, sillä monissa tapauksissa se saattaa nopeuttaa äänestystä.

Ulkomailla voi äänestää ennakkoon korkeintaan neljän päivän ajan. Äänestyspaikat ovat yleensä lähetystöissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.