Ennakkoääniä annettiin ahkerasti

Äänestäjät olivat presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä liikkeellä varsin ahkerasti.

-


Päivän aikana äänensä antoi kaikkiaan 282 170 kansalaista. Äänestysprosentti toisella kierroksella on siten jo 7,1. Naiset olivat selvästi innokkaammin liikkeellä kuin miehet. Naisten ääniä annettiin yli 162 000. Miehiä uurnilla kävi vajaat 120 000.

Vaalin ensimmäisellä kierroksella ennakkoäänestyspäiviä oli kuusi. Tuolloin ensimmäisen päivän äänisaalis oli 207 000. Toisella kierroksella äänestyspäiviä on yksi enemmän eli seitsemän. Näin ollen viimeinen ennakkoäänestyspäivä on ensi viikon tiistai. Vaalipäivä on sunnuntai 6. helmikuuta. Vaalin ensimmäisellä äänestyskierroksella runsaat 134 500 eli 34 prosenttia äänioikeutetuista kävi kotimaassa vaaliuurnilla ennakkoon.

Edellisessä presidentinvaalissa kuusi vuotta sitten ennakkoon äänestettiin toisella kierroksella vilkkaammin kuin ensimmäisellä kierroksella. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on kotimaassa yhteensä 668. Niistä 556 on Postin ennakkoäänestyspaikkoja ja 97 kuntien ennakkoäänestyspaikkoja. Ahvenanmaalla on 15 ennakkoäänestyspaikkaa posteissa. Useimmissa ennakkoäänestyspaikoissa voi äänestää myös lauantaina ja sunnuntaina. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Äänestyksessä on mukana oltava kuvallinen henkilötodistus, esimerkiksi ajokortti tai passi. Myös ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan, sillä sen esittäminen nopeuttaa äänestystä. Ilmoituskortin puuttuminen ei kuitenkaan estä äänestämistä.

Ehdokkailla on toisessa vaalissa samat ehdokasnumerot kuin ensimmäisessä vaalissa. Esko Aholla on siten numero 5 ja Tarja Halosella numero 8. Äänestyslippu on toisessa vaalissa ruskea.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.