Ennätysmäärä juoksijoita Helsinki City Runille – katso sääennuste

Helsinki City Run -puolimaraton juostaan lauantaina poutaisessa säässä.

Tämän hetken sääennusteen mukaan sää suosii Helsinki City Runin juoksijoita tänä vuonna. Juoksun lähtö on lauantaina kello 15.

– Lauantai-iltapäivä näyttää Helsingissä poutaiselta ja osin aurinkoiselta. Lämpötilat ovat juoksureitin varrella kymmenen asteen molemmin puolin. Lämpötila jää kymmenen asteen tienoille mereltä puhaltavan viileän tuulen vuoksi, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta, joka on itsekin ilmoittautunut mukaan juoksuun.

Helsinki City Run on Suomen suurin kilpamuotoinen juoksutapahtuma.

– Tapahtumaan osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä juoksijoita, yli 17 500, sanoo asiakaspalvelupäällikkö Tiina Haapanen Suomen Urheiluliitosta.

Kisan lähtö on Vauhtitieltä, maali sijaitsee Olympiastadionilla. Reitti kiertää muun muassa Töölönlahden ja Keskuspuiston maisemissa.

Helsinki City Run juostiin ensimmäisen kerran vuonna 1994, silloin nimellä Helsinki Puoli Maraton.

Helsingin sääennusteen löydät MTV3:n sääsivustolta.

Katso videolta ylhäältä Helsinki City Runin sääennuste sekä lähipäivien alueelliset ennusteet muualle Suomeen.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.